Uutisia: Glockin viides sukupolvi on täällä!

Yhdysvaltojen suurimpiin asealan uusmedioihin kuuluva The Firearms Blog on päässyt mukaan arvovaltaiseen joukkoon: testaamaan itävaltalaisen asevalmistaja Glockin viiden sukupolven pistoolia.

Glockin viidettä sukupolvea on odotettu pitkään ja hartaasti. Vuonna 2010 nähty edellinen uudistus ei ollut ikääntynyt vielä vuottakaan, kun verkossa alkoivat kaikua huhut uudesta sukupolvesta. Pitkään odotettu malli on siis nyt esitelty, mutta kauppoihin mallia lienee turha odottaa ennen ensi vuotta.
Harrastajia tietenkin kiinnostaa tietää se, mitä uutta ja ihmeellistä Glock on seitsemässä vuodessa kehittänyt.

Vastaus on tyly: ei mitään.

Uusi Glock sisältää paljon uudistuksia, mutta ei mitään dramaattista. Jotain kertoo se, että luistin pinnoitus on uudistuksista merkittävin: uuden sukupolven Glockin tunnistaa entistä tummemmasta ulkoasusta, sillä uusi nDLC-viimeistely piipulle ja luistille tarjoaa valmistajan mukaan entistä kestävämmän pinnan kovimpiinkin haasteisiin.

NDLC-viimeistelyn lisäksi uudistuksia ovat yleisöpalautteen perusteella poissaolollaan loistavat kahvan sormiurat, hiottu lipaskuilu sekä uusi GLOCK Marksman Barrel (GMB) -piipputeknologia. Glockin mukaan GMB-piippu parantaa aseen tarkkuutta, mutta mainosjargonin ulkopuolelta on todettava, että käyttäjäkokemukseen tarkkuusparannus tuskin vaikuttaa.
Kahvan pinnoitteena jatkaa Glockin Pro -malleista suomalaisille tuttu RTF2, joka koostuu pienistä pisteistä. Vasenkätisille merkittävä uudistus on molemminpuolinen luistin vapautussalpa, joka löytyy nyt uudesta mallista vakiona.

Kokonaisuutena viides sukupolvi lienee uudistuksena pieni pettymys. EI pettymys siksi, että uudistus olisi huono. Pettymys siksi, että odotukset ovat nettiaikana kasvaneet epärealistiseksi. Loistavan Gen 4 -Glockin parantaminen on vaikeaa, eikä suuria mullistuksia satoja vuosia harrastetussa tuliaseliiketoiminnassa ole helppo tehdä.

MCSA ry:n toimitus raportoi käyttökokemuksista heti, kun ensimmäiset savut on saatu puhallettua uunista ulos. Todennäköisesti tämä tapahtuu pitkällä ensi vuoden puolella. Suomeen Glockia maahantuovan Asetalon edustajaa ei tämän uutisen julkaisuun mennessä ole saatu kiinni, mutta edellisen generaation tapauksessa uuden mallin esittelystä kesti noin kahdeksan kuukautta siihen, kun ensimmäiset mallit saapuivat myyntiin tänne pohjolan perukoille.

Harrastaja kiittää

Harrastajan kannalta uudistuksen pienuus on mukava asia. Mikäli uutta tarkkuutta mielii, ilmoitusmenettelyllä hankittava uusi Gen5-piippu vaikuttaa sopivan myös gen4-Glockiin. Myös varusteet, asevalot, lippaat ja muut viritysosat (muutettuja osia, käytännössä siis luistin vapautinta lukuun ottamatta) uppoavat myös uuteen Glockiin.

Katso TBF:n juttu Glockin viidennestä generaatiosta täältä: https://www.youtube.com/watch?v=5ypvDS18V5o&